Duunitori suosittelee
Yrittäjyyden yhteisömanageri

Ladec Oy

Lahti

Ilmoitus jätetty 14.10.2016

Pahoittelut, haku tähän avoimeen työpaikkaan on päättynyt

Palveluohjaajan viran tehtäviin kuuluvat uudistuneen sosiaalihuoltolain mukaiset palvelut, kuten palvelutarpeiden arviointi, asiakassuunnitelmat sekä päätökset. Lisäksi palveluohjaajan tehtäviin kuuluvat työllistämiseen liittyvä ohjaus (TYP), perhetyö, kuntouttava työtoiminta sekä tarvittaessa toimeentulotukiasiat. Palveluohjaaja toimii sosiaalityöntekijän työparina. Lisäksi palveluohjaaja on sähköisen hyvinvointikertomuksen pääkäyttäjä. Kelpoisuusvaatimuksena palveluohjaajan virkaan on sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteinen tutkinto. ......

Ei hätää, katso muita avoimia työpaikkoja. Kokeile esimerkiksi hakuja musiikki- ja viihdealan tehtävät Vesanto musiikki- ja viihdealan tehtävät .

Avoimet työpaikat

Yritystiedot

Toiminimi Vesannon kunta Y-tunnus 0173787-2

Ilmoitus


Tämä työpaikka, Palveluohjaaja, on ilmoitettu mol -palvelussa 14.10.2016 ja sen on julkaissut Vesannon kunta. Kyseessä on kokoaikatyö. Ilmoituksen hakuaika umpeutuu 11.11.2016. Työpaikka sijaitsee Vesanto . Ilmoituksen jättäneellä työnantajalla on tällä hetkellä avoimia työpaikkoja Duunitorilla yhteensä 0 kappaletta.

Yhteistyössä

etujasi valvoo Ammattiliitto Pro

Katso myös nämä työpaikat

Ilmoitus

Seuraa Duunitoria

Uutta Duunitorilla

Työnantajalle

Duunitorilla tavoitat työnhakijat tehokkaalla työpaikkailmoituksella ja houkuttelevalla employer brandingilla. Eikä siinä vielä kaikki. Jos uusi osaaja on kiven alla, kartoitamme potentiaaliset henkilöt suorahaun keinoin.

Jätä ilmoitus Lue lisää

Ilmoitus