Duunitori suosittelee

Ilmoitus jätetty 30.09.2016

Pahoittelut, haku tähän avoimeen työpaikkaan on päättynyt

Oulun yliopiston teknillisessä tiedekunnassa on haettavana yliopistonlehtorin, tuotantotalous - prosessi- ja laatujohtaminen, tehtävä Yliopistonlehtorin tehtäviin kuuluu kokonaistyöajan ja vuosittain sovittavan työsuunnitelman puitteissa opetus-, ohjaus- ja tutkimustyö tuotantotalouden alalla. Yliopistonlehtori vastaa lukuvuonna 2016-2017 seuraavista opintokokonaisuuksista: Prosessi- ja laatujohtaminen osana perusopetusta ja avoimessa yliopistossa Tilastollinen prosessijohtaminen Prosessien systemaattinen kehittäminen Operaatiotutkimus Lisäksi hän ......

Ei hätää, katso muita avoimia työpaikkoja. Kokeile esimerkiksi hakuja opettajat, lehtorit, professorit .

Avoimet työpaikat

Yritystiedot

Toiminimi Oulun Yliopisto Y-tunnus 0245895-5

Ilmoitus


Tämä työpaikka, Yliopistonlehtori, tuotantotalous, on ilmoitettu mol -palvelussa 30.09.2016 ja sen on julkaissut Oulun Yliopisto. Kyseessä on kokoaikatyö. Ilmoituksen hakuaika umpeutuu 15.11.2016. Työpaikka sijaitsee . Ilmoituksen jättäneellä työnantajalla on tällä hetkellä avoimia työpaikkoja Duunitorilla yhteensä 3 kappaletta.

Yhteistyössä

Katso myös nämä työpaikat

Ilmoitus

Seuraa Duunitoria

Uutta Duunitorilla

Työnantajalle

Duunitorilla tavoitat työnhakijat tehokkaalla työpaikkailmoituksella ja houkuttelevalla employer brandingilla. Eikä siinä vielä kaikki. Jos uusi osaaja on kiven alla, kartoitamme potentiaaliset henkilöt suorahaun keinoin.

Jätä ilmoitus Lue lisää

Ilmoitus